riku

 
rikhard2.jpg

Aluekoordinaattori Rikhard Lindfors

Rikhard ”Riku” Lindfors toimi aiemmin lehdenjakajana, mutta eteni vähitellen Early Bird -lehdenjakajien koordinaattoriksi. Hänen koordinoimallaan alueella työskentelee tällä hetkellä noin 20 lehdenjakajaa.

Nurmijärven alueen koordinaattorina ja yrittäjänä toimiva Rikhard peräänkuuluttaa Early Bird -jakajan työssä oikeaa asennetta. Hän huolehtii, että työt sujuvat ja mikään alue ei jää ilman lehtiä, vaikka joskus lehtiä joudutaankin jakamaan sijaisten voimin.

–       Työskentelin aiemmin Postin varhaisjakelussa ja sieltä sitten siirryin Early Bird -jakajaksi. Tykkään yötyöstä, musiikin kuuntelusta ja autolla ajamisesta. Tässä työssä yhdistyvät ne kaikki, Rikhard Lindfors sanoo.

Itsenäinen ja joustava Early Bird -lehdenjakajan työ sopii kaikille, joille yötyö ei ole ongelma. Valokuvamuisti auttaa omaan jakoalueeseen tutustumisessa ja työhön saa tarvittavan perehdytyksen.

Lindforsin mukaan toiset muistavat oman jakoalueensa heti, ja joillakin opettelu vaatii hieman enemmän aikaa.

Rikhard Lindfors kannustaa myös yrittäjyyteen. Toiminimellä työskentely on helppoa eikä yrittäjyyttä kannata turhaan pelätä. Myös muilta yrittäjinä toimivilta lehdenjakajilta saa tarvittaessa apua ja vinkkejä yritystoimintaan.

–       Yrittäjänä voi itse säädellä työtuntien määrää ja tehdä työtä ns. itselleen. Itse työskentelen vuoden jokaisena päivänä juhlapyhiä lukuun ottamatta.

Rikhard Lindfors on hyvin inspiroitunut työstään ja paiskii hommia yleensä viikonloputkin. Hänen mukaansa kahta samanlaista päivää ei ole, koska sääolosuhteetkin vaihtelevat ja jokaisessa päivässä on oma tunnelmansa.

–       Voin sydämestäni suositella Early Bird -jakajan työtä jokaiselle. Yöt tehdään töitä ja päivisin saa nukkua tai tehdä jotakin muuta. Meillä on jakajia kaikissa ikäluokissa, myös eläkeläisiä - ja he ovat hyvin ahkeria sekä motivoituneita työhönsä. 

Tutustu myös EarlyBird -jakajiin!