Järvenpää

 

Earlybird laajentaa toimintaa järvenpäässä

järvenpää.png

Järvenpään jakelualue on jaettu yhteensä 67 erilaiseen piiriin, jotka linkittyvät Satukallion, Pajalan sekä Peltolan alueilla sijaitseviin kolmeen eri jättölaatikkoon, joista lehdet, sekä muut jakelutuotteet ovat jakajan noudettavissa joka päivä heti puolen yön jälkeen. Taajama-alueella piirien keskipituudet ovat n. 7 kilometrin pituisia, mutta lyhyempiäkin reittejä löytyy esimerkiksi polkupyörällä jaettavaksi. Järvenpään reunamilla lenkkien pituudet vaihtelevat 20 kilometrin molemmin puolin.

Jakelupiirit, palkkiot ja jaettava lehtimäärä on pian nähtävissä myös EarlyBird jakelusovelluksesta, joka on jakajan tärkein työväline. Jakajasovellus ohjaa jakajaa tekemään jakelutyön alusta loppuun aina palkkion maksuun saakka. Ja mikä parasta, rahaa saa vaikka joka viikko!

Järvenpäässä jakelutoiminta alkoi 14.8 Helsingin Sanomien jakelulla. Myöhemmin jakeluverkkoon tulee myös muut muilla alueillakin jo jakelussa olevat sanomalehdet, aikakauslehdet sekä osoitteelliset lähetykset.  

Lataa jakajasovellus itsellesi, rekisteröidy jakajaksi ja aloita tienaaminen!

 

Piiritiedot

 Esimerkki Satukallion alueen piireistä

Esimerkki Satukallion alueen piireistä

  • Piiritiedoista löytyy kilometrimäärä, lehtien määrä, piirin suorittamiseen menevä laskennallinen aika sekä palkkion suuruus yhdeltä jakelukerralta . Kaikki taulukoissa esitetyt luvut ovat suuntaa antavia ja saattavat vaihdella päivittäin tilauskannan vaihtelun mukaan. Piirin jakelusta maksettava palkkio pysyy kuitenkin samana, viikonpäivään katsomatta. Jakelupiirin ajantasaiset tiedot ja palkkiot näet jakajasovelluksesta tarkastellessasi kutakin piiriä.

  • Oman tilanteesi mukaan voit valita itsellesi yhden tai useamman piirin jaettavaksi haluamillesi päiville.